Olin tänään tapaamassa vanhaa tuttuani ala-aste ajoilta keskustassa. Lähdin bussilla kohti keskustaa noin puoli kahdentoista aikoihin ja saavuin Kampin linja-autoasemalle siinä 12.10. Käppäilin pääoville ja siellä tapasinkin vanhan luokkalaiseni. Kamppi loisti tyhjyydellään ja näkökentässä oli vain satunnaisia vanhuksia, toisin kuin arkipäivisin ja lauantaisin fruittarien vilistäessä ohi.

Kävelimme Kampista Forumiin ja päätimme mennä Raxiin syömään. Siellä aika kuluikin leppoisasti ja saimme täytettyä vatsat siinä tunnin kieppeillä. “Syö niin paljon kuin haluat”- oli sen verran houkutteleva slogan, että poistuimme ravintolasta vatsat pullottaen.
Tämän jälkeen hipsuimme hiljalleen kohti Rautatieasemaa ja käväisimmepä samalla katsomassa uutta luistelurataa. Jäällä vilisi tusina ihmisiä ja kaikilla näytti olevan hauskaa. Ulkona oli ihanan talvinen ja kaunis, vaikkakin hieman kylmä ilma ja aurinko paistoi.
Hetken siinä luistelua seurattuamme, lähdimme junaa kohti. Ystäväni tuli hetkeksi istumaan kanssani junaan, kunnes hän hipsui bussia kohti ja omaan kotiinsa.
Usein junalla matkustaessani olen pannut merkille konduktöörien äkäisyyden. Tällä kertaa sain ilokseni huomata, miten ystävällinen ja pirteä konduktööri lipun minulle ojensi.
Toivon, että näen jatkossakin yhtä iloista junahenkilökuntaa.



