Arkisto Valokuvaus

Ppppppelivoimala is back!

On se joulu vaan parasta aikaa vuodesta ja täytyyhän sitä perinteeksi muodostuneella Pelivoimalan joulukalenterilla juhlistaa.

Tänä vuonna kalenteri poikkeaa vähän normaalista, ja tällaista olet tuskin aiemmin nähnyt. Eli, päivittäin lisään YouTubeen jokaiselle päivälle oman videon, joka liittyy jollain tavalla pelaamiseen. Myös muista aiheista saattaa tulla videota, huumoria unohtamatta.

Osoitehan on siis www.pelivoimala.net.

Oikein hauskaa joulun odotusta vaan kaikille!

Jätä kommentti »

Ensimmäinen luukku avattu!

Jee, vihdoinkin se on koittanut! On aika avata ensimmäinen luukku joulukalenterista.. Että tämä aika menee nopsakkaa, tuntuu kuin ihan äskettäin olisin ollut avaamassa viime vuoden kalenteria. Herranjestas, enää 24 yötä jouluun!

Hankin tänä vuonna itselleni Haribon kalenterin ja ekasta luukusta paljastui pieni karkkipussi. Luukut ovat aika isoja, joten sieltä voi paljastua vaikka mitä yllätyksiä vielä ennen joulua..

Ulkona on älyttömän kaunista ja vihdoinkin luntakin on tullut oikeen kunnolla. Ajattelin lähteä ottamaan valokuvia tuonne kauniiseen ulkoilmaan toivoen, että kameran patterit kestävät. Ei tällä Pentaxin taskupokkarilla kyllä pitkään pötkitä..

Jätä kommentti »

Lunta!

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää..

Vihdoinkin saatiin lumet maahan, itseasiassa jo lauantaiaamuna lunta hiukan tuprutti. Toivotaan, että lähipäivinä tätä tulee vielä vähän lisää, koska nyt lumi on aika minimaalisissa mitoissa.

Aah, joulu on pian ovella.

48505283.jpg

Jätä kommentti »

Assembly 07, täältä tullaan!

Vihdoin ja viimein, erittäin tuskallisen ja pitkän odotuksen jälkeen kesän kovin tapahtuma starttaa. Tänään, kello kahdentoista aikoihin Hartwall Areenan ovet avautuvat ja Assembly-tapahtumaan alkaa virrata väkeä.

Itse liukenen Hartwalille päin täältä Thomaksen kanssa kello kolmen aikoihin Gigantin kautta (käyn ostamassa verkkopiuhan, jatkojohdon ja videokameraan kasetin, kuvaan dokumentin Assyista!!). Ensitöiksemme varmaankin käymme ilmottautumassa jalkapallo-kilpailuun ja minä mahdollisesti ITG-skabaan, jos jaksaa. Voisihan sinne läpällä mennä nobarina vetelemään.

Jännitys on niin kova, että meni taas tänäänkin kohtuu myöhään, onneksi huomenna ei tarvitse ihan niin aikaisin herätä kun en heti ovien aukeamisen jälkeen partyille mene. Laitan varmaankin jotain videopätkiä Tubeen, kuvia Flickr!iin ja tänne merkintää, ja tägään kaikki asmsummer07 tagilla, joten ne näkyvät sitten Assembly Alive!:ssa.

Nyt olisi varmaan aika mennä pehkuihin, joten kauniita unia ja NÄHDÄÄN ASSYILLA!

Jätä kommentti »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.