Fiilismittari lähes sadassa

Jo aamulla herättyäni tiesin, että tuleva päivä tulee olemaan mukava ja naurua täynnä. Ja oikein arvasin. Koulussa oli kerrankin mukavaa ja hauskaa, koulun jälkeen sai fiilistellä kotona ja nyt kuuntelen HHC-kokoelmani helmiä volumet täysillä. Kuulokkeilla.

Aika iisisti lähtenyt käyntiin tämä vuosi, kohta alkaa yhteishaku ja todennäköisesti suuntaan audiovisuaaliselle linjalle ammattikouluun eli toisin sanoen media-assistentiksi. Aluksi mietin suorittaa kaksoistutkinnon, mutta epäilen sen olevan turhan raskasta minun tasoiselleni laiskottelijalle. En ole kuitenkaan kuopannut sitäkään vaihtoehtoa.

Katsoin tänään erittäin hyvän elokuvan Maikkarilta, The Basketball Diaries. Elokuva kertoi narkkariporukasta ja antoi varsin todenmukaisen kuvan elämästä huumeiden kanssa. Kaikki kundit selvisivät koko elokuvan ajan kuitenkin hengissä, joka oli sinällään ihme. Leonardo DiCaprio oli pääroolissa ja pidin hänen näyttelemisestään. Ihan tervettäkin välillä katsoa tämän kaltaisia leffoja ainaisten komedioiden rinnalle, jotta saa tasapainoitettua katseluvalikoimaa.

Nälkä iski. Haen jotain syötävää ja jatkan musiikin kanssa fiilistelyä. Adios!

Jätä kommentti »

Mitä jäi käteen

Vuosi takana ja aika kulkea eteenpäin. Illalla on taas aika paukutella raketteja taivaalle ja juhlistaa vuoden vaihtumista. Harmi, kun sää ei ole ajankohdalle mieluisin, mutta ei anneta sen latistaa tunnelmaa. Nappasin Rollelta kivan meemin tähän viimeiseen merkintään ja annetaan sen päättää tämän vuoden bloggaukset. Kiitos kaikille lukijoille ja ensi vuonna jatketaan! ;)

1. Saavutitko mitään vuonna 2007?
Kyllä, aloitin vuoden alussa tanssipelaamisen ja olen kehittynyt jo kiitettävälle tasolle.
2. Saitko mitään vuonna 2007? Keltään?
Rippikoulun konfirmaatiosta rahaa ja oikeuksia, sain paljon uusia kavereita ja niin pois päin.
3. Kävitkö ulkomailla vuonna 2007?
Joo, Ruotsissa kävin useaan otteeseen ja ensi torstaina taas uudelleen. Alkuvuodesta olin Kanarialla ja kesällä kiersin Italiaa, Ranskaa ja Espanjaa risteilijällä.
4. Tuhlasitko paljon rahaa?
Enemmän kuin aiempina vuosina. Ostin yhteensä kolme kallista tanssipädiä, joista kallein kustansi yhteensä 360 euroa. Kaksi näistä olen kuitenkin jo myynyt.
5. Paras muisto vuodelta 2007? Miksi?
Kaikki uudet ystävät, joita tanssipelien kautta olen saanut.
6. Mitä lupaa vuosi 2008?
Vaikeita aikoja. Täytyy tsempata koulussa ja valmistautua lukioon sekä amikseen (kyllä, teen mahdollisesti kaksoistutkinnon.)

Hauskaa ja rauhallista uudenvuoden viettoa kaikille!

Jätä kommentti »

Ei sitä suotta paljoa syödä

Perinteitämme noudattaen vietimme jälleen tänä vuonna joulupäivän mummini luona. Siistiä, kun pääsee vielä aatokin jälkeen syömään pöytään kinkkua ja kuuntelemaan joululauluja. Mummin joulukuusen alta löytyi myös paketteja, sain tänään sukulaisilta pari paitaa, hanskat ja huivin sekä Axe Click-pakkauksen, joka sisältää suihkedödön ja suihkugeelin. Tulin juuri äskön suihkusta ja huomasin tuoksuvani varsin raikkaalle. Joten kiitokset sedälle lahjasta! Lue lisää…

Jätä kommentti »

Jouluiset bloggahdukset

jtervehdys.jpgJees, sivujen palvelin saatu onnistuneesti vaihdettua. Sain siirrettyä kiduttomasti kaikki merkinnät sun muut vanhasta WP:stä tähän ilmais WP-serveriin WordPress.comiin. Bloggaus tapahtuu jatkossa täällä ja toivotan kaikki tervetulleeksi uuteen Vaihteeseen!

Oikein mukavaa joulua vielä kerran, ja toivotetaan nyt samalla onnelliset uudet vuodet, kuten tapoihin kuuluu. Lue lisää…

Jätä kommentti »